Ja lukiostahan mennään sitten yliopistoon

Onpas ollut yksipuolista keskustelua viime aikoina korkeakoulujen ”valintakoerumban” ympärillä. Sivusin aihetta aiemminkin, mutta tarkempaan syyniin joutuu nyt Helsingin Sanomien juttu (lyhennelmä, pidempi juttu paperilehdessä) suunnitelmista muuttaa ylioppilaskirjoitukset korkeakoulujen pääsykokeiksi. Myös ammattiin valmistuvat hakisivat jatko-opintoihin pääosin pelkällä todistuksella.

Mutta ensin mielipide itse asiasta: Ihmeen kevyesti tunnutaan suhtautuvan siihen, että ”kympin tytöt” ovat sopivimpia opiskelijoita alalle kuin alalle. Harkitsematonta on myös sysätä jatko-opintojen suunnittelu jo lukion ja ammattiopiston ensimmäisen vuoden kurssivalintoihin. Ylioppilaskirjoitusten roolin kasvattaminen valintakokeena voisi tietysti tuoda traditiota lähemmäs oikeaa elämää ja sen vaatimia taitoja, mutta ei pääsykoestressi sillä hälvene, että se kasataan ennestään kohtuuttoman yo-kirjoitusstressin päälle. Valintakoe mittaa motivaatiota ja soveltuvuutta – onnistumisen edellytyksiä koulutusta valittaessa.

Sitten uutisointiin: Hesarin jutussa puhutaan jatkuvasti yliopistoista ja korkeakouluista mutta epäselväksi jää, ymmärtääkö kirjoittaja puhuvansa myös ammattikorkeakouluista. Ja lukioiden rinnalla on tosiaan niitä ammatillisia oppilaitoksia, joista saadaan hakukelpoisuus ja haetaan niin yliopistoihin kuin ammattikorkeakouluihinkin.

Haastatteluihin on valittu lukiolaisten ja yliopisto-opiskelijoiden järjestöpamput, jotka katsovat asiaa tasan siitä lukiosta yliopistoon -näkökulmasta. Lukiolainen tyrmää motivaatio-perustelun sillä, että korkeakouluihin päästään valmennuskurssien kautta eli rahalla. Tämähän on yliopistojen ilmiö, ei ammattikorkeakoulujen, joissa opiskelee jo lähes yhtä moni kuin akateemisella puolellakin.

Miten ammatilliselta puolelta jatkossa haettaisiin korkeakouluihin? Millainen järjestelmä pitäisi rakentaa, jotta heillä olisi edes jonkinlainen pääsykoe – pelkillä arvosanoillahan voisi hakea korkeintaan samalle alalle? Sillä pääsykokeethan ne kirjoitukset ovat, kun taas korkeakoulun itse järjestämä koe on valintakoe. Niissä on vissi näkökulmaero.

Kysymys herää myös hakemisesta laajempaan kokonaisuuteen nykyisten koulutusohjelmien sijaan. Jos opintojen suunnan voisi valita vasta opinto-oikeuden saatuaan tai pahimmassa tapauksessa opintojen alettua, miten korkeakoulun kuvitellaan rakentavan lukuvuotensa ja opettajien työaikasuunnitelmat? Lopulta oltaisiin kuitenkin tilanteessa, jossa otetaan sisään pari sataa opiskelijaa ja sijoitellaan heidät sitten niihin vanhoihin koulutusohjelmiin – paria viikkoa myöhemmässä vaiheessa vain.

Lopuksi vielä anekdootti korkeakoulujärjestelmän ymmärtämisestä lehdistössä: Raahen Seudun päätoimittaja uutisoi ammatillisen koulutuksen suosion kasvaneen lukion kustannuksella. Tästä suora johtopäätöshän on, että valtioneuvoston (vanha) tavoite 70 prosentin korkeakoulutusasteesta ei toteudu, kun ei ne amikset korkeakoulututkintoa hanki. Milloinkahan se yleinen jatko-opintokelpoisuus uppoaa näidenkin kaaleihin?

.NMP.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s